Lilac -Mala. Kvartsi, akaatti, aventuriini, ametisti, zirkoniarengas ja tasseli.

Garden-sarja

Lilac -Mala on yksi Garden -malakorusarjaan kuuluva, kukista inspiraationsa saaneista malakoruistamme.

Lilac, eli syreeni, on puutarhojemme kevään tuoksuva ilo painavine lilansävyisine kukkineen. Vaikka syreeni ei olekaan meillä luonnonvarainen puu, etenkin pihasyreeniä on meillä kasvatettu jo 1700-luvulta lähtien pihaistutuksissa ja puistoissa. Syreeni on feminiininen, vesielementtiin yhdistetty puu, joka symboloi rauhaa ja seesteisyyttä. Sen voimakkaan tuoksun on uskottu karkottavan niin pahoja henkiä kuin pahantahtoisia ihmisiäkin. Syreeniä on käytetty myös ensirakkauden symbolina.

Lilac -korussa leikittelevät vihreän eri sävyt vahvan violetin ja romanttisen lilan sävyisten helmien kanssa. Malan hopeanvärisen guruhelmen alla on kimmeltävä zirkoniarengas tuomaan ylellisyyttä ja valoa riipukseesi.

Garden -sarjan Lilac -Malaan on sommiteltu kirkas kvartsihelmi (8mm), kuultavia vihreitä aventuriinihelmiä (8mm), vihreitä ja lilansävyisiä akaatteja (huurrettu ja krakeloitu akaatti 5-8mm) sekä violetin eri sävyissä ametistikivihelmiä (huurrettuna ja kirkkaana 6-8mm).

Lilac -Malassa on tumman vihreä tasseli ja metallinen guruhelmi. Kaunista kimmellystä tuo zirkoniarengas guruhelmen ja tasselin välissä.

Korun pituus: 54 cm tasselin kanssa.

Helmien määrä: 108 kivihelmeä ja hopeanvärisiä, metallisia välihelmiä, hopeanvärinen guruhelmi ja zirkoniarengas.

Nyöri on kaksinkertaista violettia, kestävää nailonnyöriä. Jokaisen helmen välissä on solmu, jonka ansiosta helmet eivät hankaa toisiaan ja säilyvät kauniina pidempään.

Helmet ovat solmittu yksittäin, eli jokaisen helmen välissä on käsinsolmittu solmu. Jos koru katkeaa, eivät helmet tipu nyöristä ja halutessasi voit ottaa yhteyttä korun uudelleen solmimista varten meihin!

Aventuriini on lohduttaja, harmonisoija ja erittäin monipuolinen kivi, joka kätkee sisäänsä onnen, jonka avulla kuka vain voi tavoitella enemmän onnea omaan maailmaansa. Aventuriinia kutsutaan onnenkiveksi, joka pitää käyttäjänsä mielen hyvänä ja vahvistaa ja voimistaa onnellista oloa. Aventuriini poistaa murheen ja murheelliset ajatukset ja palauttaa elämänilon. Se tukee kaikissa elämän muutoksissa luottamusta ja positiivisuutta, rauhoittaa ja selkeyttää olotilaa ja voimistaa kehon energioiden virtausta.

Kvartsi on kanavoiva kivi, joka kohottaa energian korkeimmalle mahdolliselle tasolle. Ota kvartsi lähellesi, kun kärsit kovasta päänsärystä. Saat kivestä voimaa, kun olosi on heikko ja voimaton, itsekurisi lipsuu ja olet vaarassa tehdä huonoja valintoja.

Ametisti rohkaisee sisäiseen rauhaan, taistelee riippuvaisuuksia vastaan, kuljettaa energiaa ja omaa korkean henkisen värähtelyn. Ametistin uskotaan myös karkottavan kielteisyyttä ja luovan rauhallisen ympäristön. Ametisti kannattaa ottaa esille silloin, kun ajatus on harhaileva ja mieli rauhaton, eikä tiedä, mitä tekisi seuraavaksi. Ametisti on helmikuun kuukaudenkivi ja Kalojen horoskooppikivi. Ametisti on myös mainio voimakivi horoskooppimerkki Jousimiehelle, Kauriille ja Vesimiehelle.

Akaatti erottaa totuuden, hyväksyy olosuhteet, on voimakas tunteellinen parantaja ja tasapainottaa fyysistä energiaa. Akaatti antaa kantajalleen rohkeutta ja itseluottamusta.

Vihreä on toivon ja levollisuuden väri. Se symboloi toivoa, rauhallisuutta ja uudistuksia.

Violetti edustaa voimaa, ylellisyyttä ja hengellisyyttä. Violetti pitää sisällään mystiikkaa ja salaperäisyyttä. Tummat violetin sävyt luovat mielikuvan ylellisyydestä, kun taas haaleampia sävyjä pidetään romanttisina ja pehmeinä.Syreenin on kerrottu oleva kalan horoskooppikukka narsissin, lumpeen ja unikon kanssa.

Muistathan, että kaikki korumme ovat yksilöllisiä ja uniikkeja. Helmien värisävyt vaihtelevat, koska ne ovat luonnontuote ja siksi variaatiot kivien kuvioinneissa ja väreissä ovat normaaleja, eivät virhe. Kuviemme korujen värit ovat esimerkkejä valmiista tuotteesta.

46,90 €
Varastossa